Elinkorkolaitos Hereditas ei ollut perustettaessaan vuonna 1905 uusi keksintö. Uutta ja ainutlaatuista yli 100 vuotta sitten oli sen sijaan se, että elinkorosta tehtiin perinnöllinen. Tämä kantava perusajatus sisällytettiin myös yrityksen nimeen Hereditas, joka tarkoittaa latinaksi perintöä.

Pelkästään Suomessa perustettiin vuoden 1857 jälkeen viisi muuta elinkorkolaitosta. Niitä voidaan pitää suomalaisen henkivakuutustoiminnan ja jossain määrin myös suomalaisen eläkevakuutusjärjestelmän edeltäjinä. Myöhemmin niiden toiminta muistutti yhä enemmän säästökassoja.

Ensimmäiset maininnat elinkorkotoiminnasta löytyvät antiikin Roomasta 200-luvulta ennen ajanlaskun alkua. 1600-luvun puolivälissä keksittiin omaperäinen elinkorkomuoto, joka oli vedonlyönnin ja henkivakuutuksen yhdistelmä. Siinä suunnilleen samanikäiset henkilöt liittyivät rahastoon, jonka tuotto jaettiin vuosittain elävien jäsenten kesken. Pitkäikäisimmät saivat ajan saatossa suuria vuosituloja. Aiemmin menehtyneet saivat vaatimattomamman tuoton, eivätkä heidän perillisensä saaneet osaa tuotoista.

Ajatus elinkorosta saapui myös Pohjolaan ja toimi Suomen ensimmäisen elinkorkolaitoksen mallina. Turun elinkorkolaitos ehti toimia 112 vuotta ennen kun sen toiminta lakkasi 1960-luvun lopussa. Tällöin suurin osa jäsenistä oli kuollut ja inflaatiolta suojaamaton pääoma oli kutistunut lähes olemattomiin.

Viidestä vanhemmasta elinkorkolaitoksesta poiketen Hereditas on vuosien kuluessa kasvanut ja kehittynyt. Laitoksen perusajatuksen merkittävyyttä ei edes täysin ymmärretty toimintaa aloitettaessa. Hereditas tarjosi säästömuodon, jossa ensimmäinen tallettaja sai juoksevan elinkoron, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Jatkuvuuden periaate on siis erottamaton osa Hereditaksen toimintaa. Koska talletettua pääomaa ei voi ottaa takaisin, tuhlata eikä ulosmitata, siitä on kasvanut vuosien varrella arvokas pesämuna. Kuitenkin ilman onnistunutta ja korkoa tuottavaa varainhallintaa Hereditas ei olisi koskaan selvinnyt yhteiskuntaa mullistaneista muutoksista ja kriiseistä, jotka Suomi on kokenut viimeisen sadan vuoden aikana. Maa on taistellut tiensä Venäjän alaisesta suurruhtinaskunnasta itsenäiseksi kansakunnaksi. Kaksi maailmansotaa ja niiden huima inflaatiovauhti sekä talouden taantumat olisivat saaneet Hereditaksen polvilleen, jos sijoituksia ei olisi tehty arvonsa säilyttäviin kiinteistöihin ja pörssiosakkeisiin.

”Hereditaksen johdossa on aina ollut taloudellisesti ajattelevia henkilöitä, jotka ovat tunteneet vastuunsa alkuperäisestä perinnöstä ja arvostaneet sitä.”

Laitoksen ainutlaatuisen ajatuksen perinnöllisestä elinkorosta kehitti konsuli Gösta Sundman. Hän oli aikansa innovatiivinen monitaituri. Sundman kuoli 59-vuotiaana vuonna 1914, ja hänen seuraajansa olivat pitkäaikaisia johtajia, jotka osasivat kartuttaa pääomaa. Eräs heistä oli filosofian maisteri ja apteekkari Gösta Salingre. Hän oli yksi laitoksen alkuperäisestä 30 perustajasta. Salingre osallistui jo ensimmäisen johtokunnan toimintaan ja toimi puheenjohtajana vuodesta 1927 kuolemaansa saakka vuonna 1943. Hänen aikanaan hankittiin ensimmäiset kiinteistöt ja teollisuusosakkeet, joiden avulla elinkorkopääoma suojattiin inflaatiolta ja mahdollistettiin pääoman myöhempi arvonnousu.

Salingrea seurasi puheenjohtajana hänen aikalaisensa kauppaneuvos Ane Gyllenberg. Gyllenberg kasvatti omaisuutta taitavasti sotien jälkeen aina vuoteen 1968 saakka. Myös Gyllenbergiä myöhemmät johtajat ovat hoitaneet ja kartuttaneet varallisuutta onnistuneesti.

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana sijoitustoiminnan punaisena lankana on ollut Gyllenbergin ajalta olevien ns. turvallisten osakkeiden lisäksi sijoittaminen kasvuosakkeisiin. Näistä Nokia on merkittävin ja onnistunein sijoituskohde. Sijoitusten arvo nousi monisatakertaisesti, ja osa Nokia-omistuksista onkin jo realisoitu ja sijoitettu niin sanottuihin tuotto-osakkeisiin. Onnistuneet sijoitukset ovat kasvattaneet Hereditaksen jäsenten elinkorkoja huomattavasti ilman uusia talletuksia.

Jatkuvuus on ollut ominaista myös Hereditaksen toimivalle johdolle. Vuodesta 1915 lähtien laitoksella on ollut vain neljä toimitusjohtajaa: Uno Westerholm 1915–1932, John Palmgren 1932–1955, Kaj Gylling 1956–2000, Patrik Lerche 2000-2016 ja Henrik von Knorring vuodesta 2016 lähtien.

Laitoksen yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi vuodenvaihteessa 2015–2016. Toiminta jatkuu entiseen tapaan.